Keidas keskellä kaupunkia

Säterinkulma parvekkeet
Talon parvekkeet ovat hauska näky köynnöksineen. Talvella puolestaan monenlaiset jouluvalot tuovat eloa julkisivuun.

Yhteisöllisyys, mukavat naapurit, viihtyisä piha ja keskeinen sijainti ovat oleellinen osa Kiinteistö Oy Jämsänmäen omistaman Säterinkulman eloa. Asukkaat jakavat ilot ja surut, ja monet kahvitteluhetket.

Iloista keskustelua, kahvin tuoksua, naurua ja ympärillä hääriviä lapsia. Joku on leiponut piirakkaa, toinen hakee yllätyksenä lähikaupasta kaikille jäätelöt. Jämsän keskustassa erään kerrostalon pihalla vietetään ihan tavallista kesäpäivää, ja näky on ohikulkijoille tuttu.
– Joo, kyllä me usein keräännytään yhteen, keitellään kahvit, joskus pelataan pihapelejä. Näin kesäaikaan oikeastaan joka päivä jollain kokoonpanolla jäädään rupattelemaan. Juhannuksena istuttiin iltaa pikkutunneille saakka, Heidi Kautto kertoo samalla kun järjestelee mukeja pöytään.

Säterinkulma nelosen asukkaiden lämmin yhteishenki näkyy kaikessa – niin puheissa kuin ympäristössä. Piha on aivan upea, ja sen vehreyden keskellä on hankala hahmottaa, kuinka keskustassa oikeastaan ollaan.

Heidi perheineen on asunut Kiinteistö Oy Jämsänmäen omistamassa talossa vuodesta 2018.
– Olen asunut monissa paikoissa niin Jämsässä kuin muuallakin, ja tämä on ehdottomasti paras. Kun tyttäremme oli aloittamassa koulun, toivoimme asuntoa oppilaitoksen läheltä. Kaikki palvelut ovat tässä lähellä, ja onhan tämä yhteisöllisyys todella mahtava juttu, Heidi juttelee. Aviomies Pasi Kautto muutti Jämsään alun perin Jyväskylästä, ja komppaa Heidiä.
–Erinomainen asuinpaikka, ei lainkaan liian levoton, vaikka keskustassa ollaankin.

Säterinkulma
Säterinkulma neljän asukkaat kokoontuvat usein yhteisen kahvihetken äärelle viihtyisälle takapihalle. Tällä kertaa myös Pekon luona vieraileva sisko käväisi paikalla.

Pihalla puuhaillaan yhdessä

Paikkaa kuvaillaan keitaaksi keskellä kaupunkia, monestakin syystä. Viihtyvyys, rauhallisuus ja pihan vehreys ovat tärkeitä arvoja. Talon sijainti nousee monen puheessa esiin.
– Se että palvelut ovat kävelymatkan päässä, oli tärkein tekijä muuttovaiheessa, sillä en omistanut autoa, sanoo kymmenisen vuotta Säterinkulmassa asunut Anja Kytönen.

Myös ulkoilureitit ja luonto ovat likellä, minkä moni mainitseekin talon, mutta myös koko Jämsän, hyviksi puoliksi. Arja Hartman omistaa miehensä Helge Spelmanin kanssa koiria, joiden kanssa lenkkimaastot ovat tulleet tutuiksi.
– Niin ja ylipäätään se että Jämsänmäen vuokra-asunnossa saa olla koiria, on meille tietenkin iso juttu, Arja kommentoi.

Talossa on kahdeksan asuntoa, kaikki kolmioita, ja se tunnetaan yhä myös vanhalla ”opettajien talo” -nimellä, sillä alun perin se rakennettiin opettajia varten vuonna 1964. Asukkaiden keskinäinen hyvä henki ei suinkaan ole uusi asia, vuodesta 1997 talossa asunut Päivi muistaa, että naapuruston kanssa ollaan tultu hyvin toimeen ennenkin.
– Pieniä lapsia oli paljon 1990-luvulla, tänne jopa tilattiin oma muskariope kerhotilaan opettamaan. Mutta yhteinen pihan hoito alkoi vähän myöhemmin, täällä asui ammattipuutarhuri, joka varmaankin käynnisti nämä puutarhahommat, Päivi arvelee.

Iso piha onkin talon ylpeys, ja syystä. Niin etu- kuin takapihakin kukoistavat upeassa kukkaloistossa, ja kaikesta huomaa, että kasveista pidetään hyvää huolta.
– Mukava on pihaa laitella, Jämsänmäki on pyydettäessä tuonut mullat ja kanankakat. Positiivisesti on kaikin puolin suhtauduttu tähän meidän harrastukseen, Anja kommentoi.

Naapureista ystäviksi

Asukkaat tuntevat toisensa hyvin, ja naapuruudesta on kasvanut ystävyyssuhteita. Apua annetaan ja saadaan puolin ja toisin. Yhteishengestä kertoo aika paljon muun muassa se, että monia perhejuhlia, kuten ylioppilasjuhlia, on vietetty yhdessä naapureiden kanssa.

Vaikka usein jutustelut ovat arkista kuulumisten vaihtoa, ei syvällisempiäkään aiheita karteta.
– Kyllä tässä monet ilot ja surut on jaettu, Heidi tunnustaa.

Omissa oloissaan saa toki halutessaan olla, ja jokainen osallistuu yhteiseen touhuun sen verran kuin itse haluaa. Joskus moikkaillaan vain parvekkeelta, joskus innostutaan mukaan vaikkapa kukkapenkin kuopsutukseen tai yhteiseen euroviisukatsomoon.

Porukan uusin tulokas Pekko Malmstedt on kokenut yhteisöllisyyden varsin mukavaksi. Päivi tunnustaa nauraen, että tuli tekemään tuttavuutta saman tien kun mies purki muuttokuormaa.
– Pari vuotta olen tässä asunut, ja heti mut otettiin hyvin vastaan ja pyydettiin mukaan yhteiseen toimintaan. Vuoroviikoin kanssani asuu myös kuusi lasta, ja myös he ovat viihtyneet, Pekko sanoo.
Pasi ja Pekko kertovat, miten heidän vastapäisten asuntojensa ovet ovat usein auki, kun lapset vilistävät kodista toiseen leikkien tiimellyksessä.

Asumisen vakautta ja vapautta

Vuokralla asumisesta kahvitteluporukka löytää useita hyviä puolia. Ja se, että vuokranantajana on kaupunki, nähdään hyvänä seikkana. Iso toimija tuo vakautta ja turvallisuutta.
– Niin ja vapaus, mahdollisuus muuttaa nopeallakin aikataululla, kommentoi Marjo Miettinen.
– Ja onhan se mukava tietää, että isoja ja kalliita remontteja ei ole omalla vastuulla, Helge lisää.

Jokainen tuntuu olevan tyytyväinen siihen, että oma koti on juuri siellä missä on. Anja kertoo ihastuneensa heti tilaviin, valoisiin huoneisiin. Ja kun Heidi puolestaan näki ensimmäisen kerran näkymän ikkunasta puutarhaan, oli muuttopäätös selvä.

Myös kotikaupunki Jämsä kerää kehuja. Sopiva koko, lyhyet etäisyydet, sijainti Tampereen ja Jyväskylän välissä, palvelut ja harrastusmahdollisuudet sekä tietenkin kaunis luonto tulevat mainituiksi.
– Ja onhan meillä Himos! Pulkkamäki mutta myös festarit ja keikat ovat tuttu juttu, kertoo Heidi, joka paljastaa olevansa kotoisin Himoksen juurelta, joten keskuksen alkuvaiheet ja kasvuvuodet on nähty läheltä.

Vielä erityiset kiitokset saavat Lamminsuon ja maauimalan alueet, komea kirjasto, Akuliina erilaisine tapahtumineen sekä elokuvateatteri Kinotar. Mutta nyt Säterinkulman kahvihetki alkaa olla lopuillaan, ja väki hajaantuu omiin touhuihinsa. Ehkäpä jo illalla voisi vaikka pelailla pari erää mölkkyä.

Teksti ja kuvat: Johanna Suominen

Back to top